Yhteistyötarinat

Yhteistyötarina – Hyvinkään Lämpövoima

Hyvinkään Lämpövoima hakee säästöjä tuotannonsuunnittelulla ja optimoinnilla

Hyvinkään Lämpövoima aloitti vuonna 2020 yhteistyön Ensense Oy:n kanssa. Yhteistyön lähtökohta oli, että Ensense takaa energia- ja kustannustehokkuuden huomattavan parantumisen kokonaisoptimoinnin kautta.

Syyskuussa käyttöön otettu kaukolämmöntuotannon kokonaisvaltainen optimointi tuottaa Hyvinkään Lämpövoimalle säästöjä, joiden avulla kaukolämmön hinta asiakkaille pysyy mahdollisimman edullisena.

Kumppanuusyhteistyö käynnistyy

Keskustelut yhteistyöstä käynnistyivät v. 2020. Yhdessä päätettiin lähteä ensin selvittämään teknistä toteutettavuutta ja kustannussäästöpotentiaalia Ensensen alkukartoitusmallilla. Alkukartoituksessa tehtyjen analyysien ja mallinnusten pohjalta hankkeen jatkaminen tuotannolliseen vaiheeseen näytti erittäin kiinnostavalta.

Toteutusprojekti käynnistettiin ja se saatiin valmiiksi v. 2021. Projektissa Ensense toteutti HLV:lle koko Hyvinkään kaukolämpöjärjestelmän tuotannonsuunnittelun ja optimoinnin palveluna. Monivuotiseen palveluun kuuluu myös datayhteyksien, ohjelmistojen sekä raportointiympäristön ylläpito.

Vaikka lähtötilanne meillä oli hyvä, tekoälyllä saavutetut kustannussäästöt ovat olleet merkittäviä ja Ensensen palvelu alkoi tuottamaan hyötyjä välittömästi käyttöönoton jälkeen. Matkan varrella on sitten tietysti pyritty vielä parantamaan ja kehittämään. Palvelun avulla pystymme jatkossakin tarjoamaan asiakkaillemme ympäristöystävällistä kaukolämpöä kilpailukykyiseen hintaan.

Ensensen kilpailuedut ovat ammattitaito, innovatiivisuus ja ketteryys. Osaava porukka, joka pystyy jalostamaan asiakkaan toiveista hyvää palvelua ja viemään asioita oikeasti eteenpäin.

Otto Kingelin

Tuotantopäällikkö, Hyvinkään Lämpövoima Oy

HLV:lle toteutettu kaukolämpöjärjestelmää ohjaava analytiikka huomioi sääennusteiden lisäksi muun muassa kaukolämpöverkon lämmöntarpeen ja käytöksen pitkältä ajalta, tuotannon rajoitukset, kulutuskohteiden tiedot ja sen pitkän ajan hiljaisen tietotaidon, joka saatiin HLV:n asiantuntijoilta mallia kehitettäessä. Perinteisesti tuotannonohjauksessa käytetty ulkolämpötilaperusteinen kaukolämpöverkon ohjaus korvattiin edistyksellisellä ennuste- ja optimointianalytiikalla, joka perustuu erityisesti asiakkaiden lämmöntarpeisiin.

Energiajärjestelmämallinnuksen ja reaaliaikaisten mittausten avulla tuotetaan siis optimoituja tuotantosuunnitelmia ja asetusarvotietoa tuotantoprosessiin. Ohjelmisto parantaa järjestelmän energiatehokkuutta sekä vähentää päästöjä ja kustannuksia.

Optimoinnin kehitys jatkuu

Hyvinkäällä käytetään Riihimäellä yhdyskuntajätteiden poltolla tuotettua hiilidioksidipäästövapaata lämpöä ja omaa ympäristöystävällistä biokaasutuotantoa. Jos ne eivät riitä, lähtee ensin käyntiin pellettipölylaitos, ja sen jälkeen joudutaan käyttämään öljyä tai maakaasua. Kun verkkoa ladataan aamuyöllä ennakoivasti Fortumin Kiertotalouskylässä tuotetulla energialla ja puretaan aamuhuipun aikana, niin maakaasukattilaa ei tarvitse käynnistää, mikä tarkoittaa selvää säästöä.

Hyvinkään Lämpövoima, Fortumin Riihimäen tuotantolaitos ja Ensense tekevät jatkuvaa yhteistyötä toiminnan kehityksen eteen. Nykyisin mm. saadaan ennakkoon tieto Fortum tuotannossa tapahtuvista muutoksista, jolloin verkoston latauksen ja optimoinnin suhteen voidaan varautua entistäkin paremmin.

– Optimointijärjestelmä on jo ehtinyt osoittamaan tehokkuutensa, ja optimoinnin kehitys jatkuu. Ensensen ratkaisulla pystytään seuraamaan tulevaisuutta ja käyttäjätasolla ennakoimaan hyvin. Päälle tulee raportointi, jolla pääsee itsekin seuraamaan prosessia ja nähdään helpommin myös ongelmakohtia, Hyvinkään Lämpövoiman käyttövalvoja Marko Jokinen kertoo.

Joel Turunen

Teknologiavastaava

Jari Kymäläinen

Liiketoimintajohtaja