Olen toinen Ensensen perustajista ja toimin nykyisin Ensensen liiketoimintajohtajana. Kehitän toimintaamme ja asiakkaille arvoa tuottavia palveluratkaisuja. Data on aina ollut työtehtävissäni vahvasti mukana. Koko työurani olen toiminut energia-alalla energiajärjestelmien tehokkuuden kehittämisen, uusien energiaratkaisuhankkeiden sekä polttoainehankinnan ja energiantuotannon suunnittelun parissa.
Ensensellä autamme energiayhtiöitä alan nopeassa muutoksessa ja datan hyödyntämisessä liiketoiminnassa. Oma roolini on kehittää nykyisiä ja uusia ratkaisujamme tiiviisti yhdessä asiakkaidemme kanssa. Tämän ohella hoidan luontevasti asiakkuuksiamme ja mittaroin palveluidemme toimintaa. Konkreettisten ja datasta havaittavien muutosten aikaansaaminen on tärkeä energianlähde omassa työssäni.
Vastaan Ensensen ohjelmistokehityksestä ja sisäisen kehityksen koordinoinnista, joiden lisäksi olen vahvasti mukana jokapäiväisessä projektityöskentelyssä. Minulla on koulutukseni sekä aiemman työkokemukseni kautta syvällistä energiajärjestelmiä koskevaa osaamista, jota olen ilokseni päässyt Ensensellä päivittäin hyödyntämään, sekä oppimaan jatkuvasti uutta!
Päivittäisen tekemisen ja projektityöskentelyn ohella vastaan Ensensellä projektiliiketoiminnan kehittämisestä. Sosiaalisena ihmisenä pidän Ensensellä ryhmätyöskentelystä ja asiakasprojekteista, joissa vuorovaikutus on vahvasti aina mukana. Vapaa-aikani kuluu liikunnan, luonnossa liikkumisen sekä lauta- ja tietokonepelien parissa.