Tehokasta energia­järjestelmien hallintaa ja kehittämistä

Ensense tuo suunnitelmallisuutta ja säästöjä energia- ja kaukolämpöyrityksille sekä teollisuudelle.

Tutustu

Tehosta toimintaasi jalostetun tiedon avulla

Energia- ja kaukolämpöalalla on tehostamisen paikkoja ja mahdollisuuksia merkittäviin kustannussäästöihin dataa aktiivisesti hyödyntämällä. Järjestelmiin varastoitu data ei riitä, ellei sitä jalosteta ja jalkauteta uusiksi toimintatavoiksi.

Ensense on asiakkaan kumppani tämän datan haltuunotossa sekä sen jalostamisessa kustannussäästöiksi ja toiminnan tehostumiseksi. Asiantunteva ja asiakaslähtöinen kehitystiimimme auttaa energia-alan yrityksiä luomaan jalostettuun dataan perustuvaa lisäarvoa koko energiantuotannon arvoketjussa aina polttoainehankinnasta loppukäyttäjiin asti.

Toiminnan tehostaminen toteutetaan datan, Ensensen energia- ja analytiikkaosaamisen sekä kumppanuuteen perustuvien palveluiden avulla. Palveluitamme hyödyntäen asiakkaamme varmistuvat energia- ja kustannustehokkaisiin toimintamalleihin siirtymisestä, joilla voidaan vastata muuttuvaan energiantarpeeseen, kustannuspaineisiin sekä energiamurroksen ja energiakriisin tuomien riskien hallintaan.

Data-analytiikan soveltamiskohteet

Ennakointia energian loppukäyttöön

Parannamme energian toimitusvarmuutta ja hyödynnämme automaattisesti mm. sähkömarkkinatietoja ja -sääennusteita.  Prosessoimme datan jalostetuksi tiedoksi mm. luomalla loppukäyttäjäkohtaisia tarkkoja kysyntäennusteita kysyntäjoustoelementit huomioiden.

Ko­ko­nai­sop­ti­moin­tia energian tuotantoon ja jakeluun

Parannamme järjestelmäsi energia- ja kustannustehokkuutta. Tehostamme energiatuotantoasi kannattavammaksi automatisoimalla suunnittelua, optimoimalla prosessia sekä kehittämällä toimintatapoja.

Suunnitelmallisuutta energian hankintaan

Autamme ottamaan kaiken hyödyn irti polttoaineista sekä teollisuus- ja hukkalämmöistä. Tehostamme kanssasi energialähteiden käyttöä sekä parannamme lämmön ja polttoainehankinnan suunnitelmallisuutta ja ennustettavuutta.

Tuotannolliset palvelumme

Kaukolämpöasiakkaiden data-analytiikka

Jalostamme dataan pohjautuvia ennusteita kaukolämmön kulutuspoikkeamien jatkuvaan seurantaan ja ennakointiin. Autamme asiakkaitamme kehittämään kaukolämmön asiakaspalveluja ja kysyntäjoustoa.

Tutustu

Energiajärjestelmän tuotannonsuunnittelu ja optimointi

Tuomme säästöjä ja tuotantotehokkuutta energiajärjestelmien kokonaisoptimoinnilla ja analytiikkaan perustuvalla tuotannon ohjauksella.

Tutustu

Polttoainekäytön optimointi ja ohjaus

Tuotamme polttoaineanalytiikan avulla uutta reaaliaikaista tietoa polttoainekäytön optimoimiseksi ja polttoainehankinnan tueksi.

Tutustu

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä

Tehostamme energiaomaisuuden hallintaa

Energiatehokkuus ja kustannussäästöt

Tuomme systematiikkaa datan hyödyntämiseen, energiantuotannon ja –jakelun tehostamiseksi.

Kokonaisoptimointi järjestelmätasolla mahdollistaa parhaan mahdollisen energiatehokkuuden ja suurimmat kustannussäästöt.

Säästöjä kokonaisoptimoinnilla

Päästöjen alentaminen

Hyödynnämme ohjaavaa analytiikkaa toiminnan muutoksiin ja optimointiin, jotta tuotannon päästöt pienenevät ja uusiutuvan energian osuutta voidaan kasvattaa.

Ylläpito ja kehitys

Jalostettu ja selkeästi visualisoitu data toimii kehitysyhteistyön välineenä asiakaspalvelun jatkuvassa parantamisessa ja kehittämisessä.

 

Ensensen palvelulla energiajärjestelmästämme saadaan mahdollisimman tehokas. Järjestelmälle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen takaa sen, että VSV-Energia tarjoaa asiakkailleen jatkossakin ympäristöystävällistä kaukolämpöä kilpailukykyiseen hintaan. Näen suurena hyötynä sen, että käyttöhenkilöstö on oppinut palvelun avulla oikeasti optimoimaan tuotantolaitosten ajoa järjestelmää seuraten.

Mika Salo

Liiketoimintajohtaja, VSV-Energia Oy

Jatkuvan kehityksen palvelua ener­gia­jär­jes­tel­mien hallintaan

Me teemme muutoksista mahdollisia

Olemme kokenut, ratkaisukeskeinen ja uudesta innostuva kehitystiimi, joka auttaa energia-alan yrityksiä siirtymään aktiiviseen datan hyödyntämiseen ja datalla ohjattuun toiminnan optimointiin. Takaamme palveluasiakkaillemme kustannussäästöt sekä autamme heitä saavuttamaan päästövähennystavoitteensa ns. ESCO (Energy Service Company) –palvelumallin avulla.

Tutustu Ensenseen

VSV-valvomossa

Yhteisenä tavoitteena kestävä ja energiatehokas tulevaisuus

Ensense on kumppanisi energiadatan jalostamisessa ja hyödyntämisessä. Toimimme yhdessä saavuttaaksemme asiakkaidemme tavoitteet. Vähennämme päästöjä ja hukkaa tietoperusteisesti samalla vapauttaen aikaa tehdä muuta merkityksellistä kehitystä kestävän tulevaisuuden puolesta.

Tutustu kumppanuusmalliimme