Yhteistyötarinat

Yhteistyötarina -­­ ­­VSV-Energia

Tuotannon tehokkuus uudelle tasolle Uudessakaupungissa

VSV-Energia huolehtii mm. Uudessakaupungissa noin 430 asiakkaansa kaukolämmön saannista. Yhtiö tuottaa kaukolämpöä ympäristöystävällisesti omissa tuotantolaitoksissaan ja hankkii lämpöä läheisiltä yhteistyökumppaneilta. Asiakkaille tarjotaan mahdollisimman kilpailukykyinen lämmön hinta ja vaivaton lämmitysvaihtoehto.

Vuoden 2021 alussa otettiin käyttöön Ensensen optimointipalvelu, jolla energiajärjestelmän tehokkuus saatiin uudelle tasolle. Järjestelmä mahdollistaa myös muiden kuin polttamalla lämpöä tuottavien lämmöntuotantomuotojen optimoinnin ja ostolämpöjen hallinnan.

Tehokkuus uudelle tasolle

VSV-Energian uusiutuvien raaka-aineiden osuus oli 33 prosenttia vuonna 2014 ja tänä vuonna keskimäärin 96 prosenttia. Yhtiössä on tehty paljon töitä muutoksen eteen. Kun energialähteet oli optimoitu vastuullisiksi, haluttiin myös energiatehokkuus nostaa täysin uudelle tasolle.

Kumppaniksi VSV-Energia valitsi Ensensen, jonka energiajärjestelmien kokonaisvaltainen optimointi on ainutlaatuinen palvelu Suomessa. Ensense toimittaa palveluna energiantuotannon suunnittelun ja järjestelmätason optimoinnin. Palvelu sisältää projektin (suunnittelun, toteutuksen, testauksen, käyttöönoton ja tuotantoon viennin) sekä ylläpidon ja kehityksen.

VSV-Energia oli aiemmin selvittänyt järjestelmätason optimoinnin osana olevaa kaukolämpöverkoston lämpötilojen optimointia itse niin, että lämpötilat voitaisi pudottaa mahdollisimman alas ilman, että palvelutaso kärsisi. Tällainen manuaalinen optimointi olisi vaatinut paljon resursseja.

Tärkeä osuus optimointihankkeen käynnistymisessä oli, että Ensensellä on koneoppimisen ja kehittyneen analytiikan lisäksi syvällinen energia-alan ymmärrys ja osaaminen. Tällaisissa hankkeissa toimittajan pitää pystyä tukemaan meitä toiminnan kehittämisessä. Ensense on aktiivinen meidän suuntaamme ja tuo esille parannuskohteita.

Riku Juntura

Käyttö- ja kunnossapitopäällikkö, VSV-Energia Oy

Edullista lämpöä asiakkaille

VSV-Energian ja Ensensen asettamiin yhdessä sovittuihin tavoitteisiin on päästy tuotantokustannusten alentamisella ja verkostohäviöiden vähentämisellä. Tärkeimmät säästöjen osa-alueet tulevat ostolämpöjen optimoinnista, kaasunkäytön vähentämisestä ja verkon lämpöhäviöiden pienentämisestä.

Kustannussäästöt takaavat omalta osaltaan sen, että VSV-Energia tarjoaa asiakkailleen jatkossakin ympäristöystävällistä kaukolämpöä kilpailukykyiseen hintaan. Ensensen palvelulla energiajärjestelmästä saadaan mahdollisimman tehokas. VSV-Energia näkee myös merkittävänä hyötynä sen, että käyttöhenkilöstö on oppinut palvelun avulla oikeasti optimoimaan tuotantolaitosten ajoa järjestelmää seuraten.

– Järjestelmä on monessa kohtaa auttanut. Koko energiajärjestelmän optimointiin liitettynä saatiin oiva työkalu myös erilaisten ostolämpöjen hallintaan ja hankinnan tueksi. Nähdään parin päivän päähän tehotarvetta ja voidaan siihen peilaten miettiä, mistä kannattaa lämpö hankkia, VSV-Energian operaattori Juha Santaniemi kertoo.

Pitkäaikaista yhteistyötä

VSV-valvomossaVSV-Energia ja Ensense ovat tehneet pitkäaikaista yhteistyötä energiatehokkaamman toiminnan eteen. Vuoden 2021 alussa käyttöön otettu optimointipalvelu on osoittanut tehokkuutensa ja sillä on saatu parannettua VSV-Energian energiantuotannon taloudellisuutta, energiatehokkuutta, ennakoitavuutta sekä lämmönsaannin luotettavuutta. Yhteistyö mahdollistaa edullisemman kaukolämmön, hukkalämpöjen hyödyntämisen ja CO2-päästöjen vähenemisen.

– Projekti on antanut varmuuden tekemiseen ja luottamuksen, että tehdään oikeita asioita ja olemme voineet vahvistaa aiempia hyviä toimintamalleja entisestään, Juntura kertoo.

 

Jari Kymäläinen

Liiketoimintajohtaja

Joel Turunen

Teknologiavastaava